Opettajat


Outi

Outi Öhman

Koulutukseni on yliopppilastutkinto, Tanhuvaaran urheiluopiston liikunnanohjaajan perustutkinto (uimaopettaja, yleisurheilu (B) valmentaja, kuntosaliohjaaja) sekä  AMK kansainvälisen hallinnon tradenomi. Lisäksi olen Reiki-hoitja. Olen aloittanut joogan harjoittelun  Jyväskylässä 2002 ja 2004 opettajakoulutuksen Suomen joogaopistolla.

Olen opettanut joogaa päätyökseni nyt yli 13 vuoden ajan ja samalla myös opiskellut joogaa mm. Suomen joogaopistolla, kansainvälisten opettajien kursseilla Suomessa sekä useita kertoja Intiassa ja säännöllisesti Riikassa ja Vilnassa Euroopan parhaiden ja kokeneimpien Iyengar opettajien seminaareissa. Käyn koulutuksissa jatkuvasti, jotta kehityn ja saan oman kokemukseni lisäksi oppia hyviltä ja arvostetuilta opettajilta.

Tapasin Iyengar-opettajan Joseph Mascarenhasin Intiassa vuonna 2005. Tapaaminen ja tutustuminen Josephiin ja hänen opettamaansa Iyengar-joogaan on ollut merkittävää joogatielläni. Iyengar- jooga on fysiologisesti erittäin nerokasta joogaa, joka todella poistaa kehon erilaisia vaivoja. BKS Iyengar on palkittu Time-lehdessä joogansa ansiosta yhtenä merkittävimpänä henkilönä koko maailmassa. Joseph Mascarenhas on ollut itse Iyengarin opissa ja tuonut tätä kautta suoraa opetusta ”gurulta”  meille. Joseph käy opettamassa Yogasoulin oppilaita vuosittain keväällä ja syksyllä Mikkelissä.

Oma kiinnostukseni joogaan on edelleen intohimoinen ja harjoituksen ja  syvemmän kokemuksen kautta jatkuvasti lisääntynyt. Lisäksi kiinnostus läsnäoloon ja sen voimaavaan vaikutukseen elämässä ovat saaneet suuren merkityksen harjoituksissa. Joogaa voi harrastaa vain fyysisenä harjoitteena keholle, mutta  todellisuudessa jooga on myös kokonaisvaltaisesti eheyttävä elämäntapa, joka vaikuttaa jokapäiväisessä arjessa tuoden lempeyttä, keveyttä ja iloa elämään.

 

Kimmo Hänninen

 

Aloitin astangajoogan Helsingissä asuessani 2000 luvun alussa. Jo alkeiskurssilla tiesin löytäneeni oman lajini. Astangajoogan fyysisyys, oman itsensä haastaminen ja kehittäminen kiehtoivat minua. Ammatiltani olen sairaanhoitaja. Astangajooga on ollut hyvä vastapaino kolmivuorotyölleni.

Olen toiminut kansalaisopistossa astangajoogaohjaajana kolme vuotta. Syksyllä 2016 toteutin yhden pitkäaikaisen haaveeni ja suoritin joogaopettajakoulutuksen Intiassa sekä intialaisen että suomalaisen opettajan johdolla. Koulutukseen sisältyi sekä astanga- että hathajoogaa. Aiemmin olen jo saanut pätevyyden saunajoogaohjaajaksi. 

Tunneillani käydään läpi astangajoogan primary – sarjan asanoita. Asanoiden tarkoituksena on luoda kehoon energiaa ja tehostaa verenkiertoa. Asanat yhdessä tietoisen hengittämisen ja katseen kohdistamisen kanssa kehittävät kehon ja mielen hallintaa. Tunnit loppuvat aina loppurentoutukseen, jossa apuna käytän mm. tiibetiläisiä soivia kulhoja. ​​​​

Tervetuloa Astangatunneille!

 

Satu Vilkki

Tutustuin joogaan 2000 – luvun alkupuolella, kun mieheni sisko tuli jenkeistä opiskeltuaan joogaa – ohjaamaan sitä meille kotiin.

Myöhemmin kävin hathatunneilla ja innostuin todella löydettyäni Outin iyengartunnit. Päänsärkyni katosivat joogan myötä ja löysin levollisuutta olla hetkessä.

Olen koulutukseltani työnohjaaja, työyhteisönkehittäjä ja vuorovaikutuskouluttaja. Joogaopettaja koulutukseni Saarijärjellä Suomen joogaopistolla on puolessa välissä. Käytän joogaa apuna myös työyhteisöjen kanssa mm. voimavartteina. Lisää www.satuvilkki.fi

Uskon itsen kuunteluun ja uuden löytymiseen niin työssä kuin joogassa.

Ohjaamani jooga saa vaikutteita hathasta- ja iyengarjoogasta. Kehon ja mielen yhteys tuo meille hyvää levollisuutta.

Lämpimästi tervetuloa lujan lempeään harjoitukseen!